Kirjoittaja Aihe: Vuosikokouskutsu, 2019  (Luettu 1364 kertaa)

Suosaari

  • Puuhamiehet
  • Käyttäjä
  • ****
  • Hiippari
    • Profiili
Vuosikokouskutsu, 2019
« : 24. Tammikuuta 2019, 09:36 »
Tervetuloa Järvenpää-airsoftin hallituksen vuosikokoukseen.


Vuosikokous pidetään Järvenpää-talossa lauantaina 23.3 kello 10.15-12.00 Hyvissä ajoin paikalle.
Vuosikokouksessa käsitellään yhdistyksen toimintaa viimeisen vuoden aikana ja päätetään tämän vuoden asioista ja yhdistyksen tulevaisuudesta.
Kokous on hyvä paikka päästä vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan. Myös esimerkiksi puuhamiehen hommista kiinnostuneille kokous on hyvä paikka päästä toimintaan kiinni.

Yhdistyksen nykyinen hallitus on lopettamassa toimimisensa yhdistyksessä, ja toiminnan jatkuminen vaatii sen, että kokouksessa valitaan VÄH. kolmen henkilön uusi hallitus Mikäli uutta hallitusta ei saada aikaiseksi, päättää kokous yhdistyksen toiminnan lopettamisesta ja yhdistyksen omaisuuden käyttötavasta.


Alustava esityslista:

1. Kokouksen avaaminen

2. Valitaan kokoukselle:
- puheenjohtaja
- sihteeri
- ääntenlaskijat
- pöytäkirjantarkastajat

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. Osallistujalistan laatiminen

5. Päätetään kokouksen äänestystavasta

6. Katsaus yhdistyksen nykytilaan ja menneeseen toimintaan
6.1 Tulojen ja menojen toteutuma 2018
6.2 Toiminnan toteutuma 2018
6.3 Yhdistyksen toiminnan jatkaminen
       6.3.1 Uuden hallituksen valitseminen TAI yhdistyksen omaisuuden jaon päättäminen

    7. Tulo- ja menoarvio vuodelle 2019

    8. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

    9. Jäsen- ja liittymismaksu vuodelle 2019

   10. Nimenkirjoitus- ja tilinkäyttöoikeuksien myöntäminen

   11. Muut esille tulevat asiat


12. Kokouksen päättäminen

Yhdistys järjestää pienimuotoisen tarjoilun.

-Järvenpää airsoftin hallitus
« Viimeksi muokattu: 08. Helmikuuta 2019, 11:10 kirjoittanut Suosaari »
-Suosaari

agrohimilz

  • Käyttäjä
  • *
    • Profiili
Where is Administration jarvenpaa-airsoft.fi ??
« Vastaus #1 : 28. Helmikuuta 2024, 04:53 »
Can I contact Administration?
It is about advertisement on your website.
Regards.

Andreasprh

  • Käyttäjä
  • *
    • Profiili
    • жесткие двустенные гофрированные трубы 110 мм
Where is Administration jarvenpaa-airsoft.fi ??
« Vastaus #2 : 14. Maaliskuuta 2024, 20:54 »
Can I contact admin??
I'ts important.
Thank.

Antoniopnn

  • Käyttäjä
  • *
    • Profiili
    • червячный мотор редуктор i mak серии irsm
Доброго времени суток   .
Ваш форум мне показался очень привлекательным и перспективным. Хочу приобрести рекламное место для баннера в шапке, за $1500 в месяц. Оплачивать буду через WebMoney или КИВИ, 50% сразу, а 50% через 2 недели. И еще, адрес моего сайта https://redservis.ru/ - он не будет противоречить тематике?
Спасибо! Напишите о Вашем решении мне в ПМ или на почту shinaminsk2015@gmail.com